Mielenterveys ja jooga
Kirjoittanut Keke   
30.08.2011

Riston tarina

Risto Nisula aloitti äijäjoogan neljä vuotta sitten vaimon suosituksesta. Espoon mielenterveysyhdistyksen pitkäaikainen jäsen,  66-vuotias Risto huomasi nopeasti, että kevyt jooga lievensi masennusta ja antoi  lisää elinvoimaa. Niinpä Risto on harrastanut säännöllisesti helppoa joogaa kerran tai kaksi viikossa.

Keski-Pohjanmaalta kotoisin oleva Risto on kärsinyt bipolaarisesta sairaudesta eli maanis-depressiivisyydestä. Välillä meni niin lujaa, että kukaan ei meinannut mukana pysyä. Välillä väsytti niin pohjattomasti, että mikään ei tuntunut miltään.

- Masennuksen juuret ovat lapsuudessani.  Olin kaksivuotias, kun isäni kuoli. Äitini kuoli, kun olin viisivuotias. Sitten muutin mummolaan. Siellä sukulaispoika kiusasi minua, se oli minulle tuhoisaa. Olin lahjakas oppilas. Mutta koulussa minua kiusattiin, koska olin erilainen lapsi, kertoo Risto rauhallisella äänellä.

- Työskentelin kaksi vuotta Vetelin kirkolla renkinä. Kylän rääväsuiset tytöt huutelivat minulle pilkallisesti: ”Renki! Renki!”

- Mummon luota lähdin Espoon Leppävaaraan Valtion ammattikoulukotiin. Useimmat lapset olivat orpoja. Opiskelin kolme vuotta viilaaja-koneistaja-linjalla. Niitä töitä tein sitten melkein 30 vuotta valtion leivissä. Sinä aikana perheeseen syntyi tyttö ja poika.

Noin 40 vuotiaana Risto tuli tietoiseksi, että ihan kaikki ei ole kunnossa.

- Terveyskeskuslääkäri lähetti minut psykoterapiaan. Siitä oli apua. Huomasin, että ajatukset alkoivat selkiytyä. Hartiasärkykin helpotti, kun psyykkisen stressin aiheuttamat jännitykset alkoivat vähetä.

Risto on ollut aktiivinen lääkäreiden suhteen.

- Alku oli kauhea, kun en tiennyt, miten ja mihin lääkeet vaikuttivat. Ilmeisesti ne aiheuttivat minulle munuaisten vajaatoimintaa. Vaikka pyysin, psykiatri ei halunnut vaihtaa lääkkeitä. Menin toisen lääkärin luo, joka huomasi, että toinen munuainen oli pahasti vahingoittunut. Lääkäri ehdotti psykiatrille lääkkeiden vaihtoa. Onneksi psykiatri suostui siihen. Minulle tuli parempi olo.

Nyt Risto on tyytyväinen elämäänsä, mutta kuitenkin iltaisin hänelle tulee joksikin aikaa tuskainen olo.

- Silloin menen lepäämään puoleksi tuntia. Levon jälkeen palaa rauhallisempi olo.

Keho ja mieli  

Lisää rentoutta ja rauhaa kehoon ja mieleen Risto on saanut joogan avulla. Säryt, kivut ja kolotukset ovat vähentyneet.

- Olen aina tuntenut itseni erittäin rentoutuneeksi joogaharjoituksen jälkeen. Jooga poistaa stressiä. Minulle sopii hyvin tällainen kiireetön,  hidas harjoitus pitkän kaavan mukaan.

-  Jooga on minulle sopivaa kevyttä liikuntaa. Loppurentoutus on aina mukava päätös harjoitukselle. Joogan ansiosta nukun paremmin. Aiemmin kun menin nukkuman, nukuin levottomasti, potkin ja puhuin unissani. Nyt se on poissa.

- Tasapainoharjoitukset ovat minulle aika vaikeita, mutta siinäkin on  tapahtunut edistymistä, kun olen harjoitellut säännöllisesti, hymyilee Risto.

Tasapainoharjoitukset ovat aina myös keskittymisharjoituksia. Keskittyminen oman kehoon ja tietoinen, vapaa hengitys ovat oleellisia asioita joogassa. Niiden avulla mieli rauhoittuu.

Riston harrastama jooga on helppoa ja kevyttä. Siinä ei tyrkytetä mitään muuta oppia kuin rentouden ja hellittämisen oppia.  Sillä tavoin hoidetaan kehoa ja mieltä yhdessä. Kun keho voi paremmin, voi mielikin paremmin. Rauhallinen harjoitus ja  rauhallinen hengitys rauhoittavat mieltä.  

Veikko Tarvainen

Viimeksi päivitetty ( 30.08.2011 )